Teslan tavoitteena on nopeuttaa maailman siirtymistä kestävään energiaan.

Tesla perusti vuonna 2003 joukko Piilaakson insinöörejä, jotka halusivat todistaa, että sähköautot voivat olla bensiinikäyttöisiä autoja parempia. Teslan tuotteissa oli välitön vääntömomentti, uskomaton voimansiirto ja päästöttömyys – niissä ei tehty kompromisseja. Jokainen uusi autosukupolvi olisi aikaisempaa edullisempi, niin että yritys pääsee jatkuvasti lähemmäksi tavoitettaan: nopeuttaa maailman siirtymistä kestävään energiaan.

Teslan insinöörit suunnittelivat ensin vaihtovirtaisen induktiomoottorin ympärille rakennetun voimansiirtolinjan urheiluautolle. Induktiomoottorin oli patentoinut vuonna 1888 keksijä Nikola Tesla, jonka mukaan yritys sai myös nimensä. Tuloksena oli vuonna 2008 lanseerattu Tesla Roadster. Roadster nosti sähköautojen käytettävyyden aivan uudelle tasolla, sillä se kiihtyi 0–100 km/h 3,9 sekunnissa ja sen litium-ioniakulla oli latausta kohden 394 kilometrin toimintasäde. Tesla myi yli 2 400 Roadsteria, joita on nyt liikenteessä yli 30 maassa.

Vuonna 2012 Tesla lanseerasi Model S:n, maailman ensimmäisen korkealuokkaisen sähkösedanin. Alusta alkaen täysin sähköllä toimivaksi suunniteltu Model S on uudelleenmääritellyt neliovisen auton käsitteen. Seitsemänpaikkaisessa Model S:ssä on lisäksi yli 1800 litraa tavaratilaa. Sen käyttömukavuus ja käytännöllisyys on perhesedanin luokkaa, mutta kiihtyvyys urheiluauton luokkaa – 0–100 km/h noin viidessä sekunnissa. Sen runkoon integroitu, litteä akkupaketti sijaitsee ohjaamon alla, niin että auton painopiste on hyvin matalalla. Tämä takaa erinomaisen pidon ja hallittavuuden. Yhdellä latauksella saa 502 kilometriä toimintasädettä. Model S nimettiin Motor Trendin Vuoden autoksi 2013 ja se sai viiden tähden turvallisuusmerkinnän Yhdysvaltain tieturvallisuusviranomaisilta U.S. National Highway Traffic Safety Administrationilta.

In late 2014, Tesla CEO Elon Musk unveiled two dual motor all-wheel drive configurations of Model S that further improve the vehicle’s handling and performance. The 85D features a high efficiency motor at the front and rear, giving the car unparalleled control of traction in all conditions. The P85D pairs a high efficiency front motor with a performance rear motor for supercar acceleration, achieving a 0 to 60 mph time of 3.2 seconds – the fastest four-door production car ever made.

Teslan omistajat voivat ladata kotona, joten heidän ei koskaan tarvitse käydä huoltoasemalla tai käyttää senttiäkään polttoaineeseen. Pitkillä matkoilla Teslan Supercharger-verkosto tarjoaa kätevän ja nopean lataustavan. Akkuun saa puolet lisää virtaa 20 minuutissa. Supercharger-latausasemia on nyt suosituilla reiteillä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Tyynenmeren Aasiassa.

Teslan ajoneuvot valmistetaan sen tehtaalla Fremontissa, Kaliforniassa. Tehtaassa toimi aiemmin New United Motor Manufacturing Inc., joka oli Toyotan ja General Motorsin yhteisomistuksessa. Teslan tehdas on palauttanut alueelle tuhansia työpaikkoja ja kykenee valmistamaan 2 000 autoa viikossa.

Yritys on laajentamassa tuotantoaan muille alueille, kuten Alankomaiden Tilburgiin, jossa sillä on kokoamisyksikkö, sekä Kalifornian Lathropiin, jossa sillä on erikoistuotetehdas. Litiumioniakkupakettien kustannusten vähentämiseksi Tesla ja strategiset avainkumppanit, kuten Panasonic, ovat aloittaneet valtavan suurtehtaan rakentamisen Nevadaan. Tehtaassa tullaan valmistamaan massamarkkinoille suunnattua edullista Model 3 -autoa. Vuoteen 2018 mennessä suurtehdas tulee tuottamaan enemmän litiumionikennoja kuin koko maailmassa tuotettiin yhteensä vuonna 2013. Suurtehdas tulee myös valmistamaan kiinteitä, paikallaan pysyvään energian varastointiin tarkoitettuja akkupaketteja. Ne auttavat sähköverkon luotettavuuden parantamisessa, yritysten ja kotitalouksien sähkökulujen vähentämisessä ja varasähkön järjestämisessä.

Tesla ei ole ainoastaan autonvalmistaja, vaan energiainnovaatioihin keskittyvä teknologia- ja designyritys.

Tiedotus

Pohjois-Amerikka
Eurooppa
Australia ja Aasia
China
South Korea