Lataaminen Napapiirin pohjoispuolella

Matkailu virkistää sanotaan - me päätimme hypätä Teslan kyytiin ja virkistäytyä Jäämeren rannalla.

Roadtrip upeiden maisemien ja luonnon keskelle kuulosti hyvältä. Pohjoismainen supercharger-verkosto laajenee jatkuvasti, joten suunnittelimme matkareitin Helsingistä Norjaan Jäämeren rannalle tätä latausverkostoa hyödyntäen.

Matka alkoi Helsingistä ja suuntasi kohti Norjaa Suomen ja Ruotsin läpi. Saimme nauttia kauniista maisemista supercharger-latausasemilla ja niiden välisillä tieosuuksilla. Norjan vuoristossa huomasimme, että iso osa ajoon kuluneesta energiasta saatiin takaisin alamäkiosuuksien sähkön talteenotolla ja siten lataustauot olivat nopeita.

Matkan aikana latasimme kahdella Euroopan pohjoisimmalla supercharger-asemalla Skibotnissa ja Sjørkjosenissa, sekä pääsimme myös pulahtamaan Jäämeressä. Melko virkistävä uintikokemus! Taitoimme Model S:llä matkaa noin 3000 kilometrin verran ja verrattuna aiempiin diesel autolla tehtyihin matkoihin tämän reissun liikkumisen kulut jäivät todella pieniksi ja emme myöskään aiheuttaneet päästöjä reitin upeaan luontoon. Kokonaisuutena todella mahtava reissu ja seuraava koko perheen Teslamatka on jo suunnitteilla!

Kirsi, Tesla Club Finlandin jäsen, Skibotnin ja Sørkjosenin Supercharger-asemilla Norjassa

Merkinnät: 

Jaa